Kuuluiko Homeros useampaan sosiaaliluokkaan?

 


Antiikin aikaiset elämäkerrat kuvaavat Homeroksen kiertelevänä laulajana. Ne antavat kuvan sokeasta, kerjäävästä laulajasta, joka viihtyy köyhän kansan parissa kokoontumispaikoilla ja satamakaupungeissa. Runot itsessään puolestaan viittaavat laulajaan, joka toimii ylhäisön hoveissa. Tutkijat ovat erimielisiä siitä, kumpaan ryhmään, hovilaulajiin vai kierteleviin laulajiin, historiallinen Homeros olisi kuulunut.

Ehkä tässä on yksi ulottuvuus tekstien merkittävyyteen. On sanottu, että teksti on hyvä, jos kirjailija tietää mistä kertoo. Eli esimerkiksi tiettyyn sosiaaliluokkaan kuuluva kirjailija kirjoittaa omasta luokastaan. Mutta tuleeko tekstiin lisäarvo (näkökulma) jos tekijä kuuluu (elää) useampaan luokkaan. Freudia kritisoitiin siitä, että hän lisäsi potilastutkimukseen oman subjektiivisen tulkintansa. Hän on kommentoinut tätä, että yksi (tieteellinen) näkökulma on vähemmän, kuin kaksi (tieteellinen + subjektiivinen). Kaksi on enemmän kuin yksi. 

Odysseia on maailmanhistorian eniten varioitu arkkitarina. Homeros on vaikuttanut.

Kuva: Homeros ja hänen oppaansa Glaukos, William-Adolphe Bouguereau, 1800-luku..


Suositut tekstit