Cézanne loi taidetta puhtaasti taiteen vuoksi
Taidemaalari Paul Cézanne (1839 – 1906 Ranska) kokeili eri tyylejä samaan aiheeseen. Hän maalasi mielellään esimerkiksi samaa maisemaa eri tyyleillä.
Erityisen viehtynyt Cézanne oli Mont Sainte-Victoire -vuoreen, josta hän maalasi lukuisia eri versioita. Aihe ei kuitenkaan ollut taiteilijalle erityisen tärkeä, vaan paremminkin pelkkä lähtökohta maalauksellisen ongelman pohtimiselle. Voidaan sanoa, että aihe oli hänelle pelkkä tekosyy, jonka avulla hän sai mahdollisuuden kokeilla erilaisia sommitelmia ja värityksiä.
Cézanne oli ensimmäisiä taidemaalareita, jotka luopuivat keskusperspektiivistä. On sanottu, että hänen vaikutuksensa 1900-luvun taiteeseen on niin ratkaiseva, että käsitteet moderni ja cézannelainen lähes vastaavat toisiaan. Hänen maalaustyylinsä oli niin persoonallinen, että häntä voidaan yhtä hyvin pitää kaikkien taidesuuntauksien ulkopuolisena taiteilijana.
Taiteilija ei 1800-luvun romantikkojen tavoin pyrkinyt herättämään katsojassa voimakkaita tunteita; hänen muotokuvistaan puuttuu kohteen psykologinen tarkastelu. Cézanne loi taidetta puhtaasti taiteen vuoksi.
Kuvat: Paul Cézanne: Mont Sainte-Victoire, 1904 (yllä) ja taiteilijan valokuva (alla).
Tekstilähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Paul_C%C3%A9zanne
Kuvien lähde: Pinterest