Hermafrodiitti - kaksisukupuolinen
Kaksisukupuolisen Hermafroditoksen patsas 200-luvulta eaa.
Hermafrodiitti eli kaksineuvoinen tai kaksisukupuolinen on joko eläinyksilö, jolla on sekä naaraan että koiraan sukupuolielimet, ja se tuottaa sekä munasoluja että siittiösoluja, tai kasviyksilö, jolla on sekä hede- että emikukat. Kaksisukupuolisia on luonnostaan joissakin, lähinnä itämaisissa, ihmisroduissa.
Kaksisukupuolisuutta esiintyy paljon kasveilla, selkärangattomilla eläimillä ja kaloilla sekä sienillä. Sen sijaan nisäkkäillä, matelijoilla ja linnuilla sitä ei esiinny.
Mytologiassa ja muussa kulttuurissa
Kreikkalaisessa mytologiassa esiintyy useita hermafrodiitteja. Termi on saanut nimensäkin myytistä, jossa Hermafroditos tulee yhdeksi rakastettunsa, najadi Salmakiin kanssa, koska tämä oli rukoillut sitä jumalilta. Sen jälkeen Hermafroditoksen ruumis on osaksi miehen, osaksi naisen ruumis, ja hänellä on kreikkalaisen taiteen kuvauksissa yleensä miehen sukupuolielimet ja naisen rinnat. Toinen kreikkalaisen myytin hermafrodiitti on profeetta Teiresias, jonka jumalatar Hera muuttaa vihoissaan ensin naiseksi ja lepyttyään takaisin mieheksi. Naisena ollessaan Teiresias ehtii synnyttää lapsia. Kolmas kreikkalainen hermafrodiitti on Agdistis, joka oli samanaikaisesti mies ja nainen, kunnes jumalat kastroivat hänet.
Kreikkalaisessa mytologiassa hermafroditismi oli myös ihmisten alkuperäinen tila, kunnes ylijumala Zeus jakoi heidät miehiksi ja naisiksi, joskin fyysisesti yhteensopiviksi. Myös eräässä Raamatun luomiskertomuksen tulkinnassa Aadamin ruumis oli alun perin hermafrodiittinen, kunnes Jumala jakoi sen mieheksi ja naiseksi eli Eevaksi. Lisäksi Intian mytologioissa on myös runsaasti kuvauksia hermafrodiiteista.
Tunnettujen elokuvasarjojen hermafrodiitteja ovat Tähtien sodan huttit ja Star Trekin hermatit.
Tekstilähde