Johannes Linnankoski - syyllisyyden, rangaistuksen ja sovituksen moraaliset ongelmat
Johannes Linnankoski vuonna 1906. Kuva Wikimedia
Johannes Linnankoski (oik. Vihtori Johan Peltonen, 1869 – 1913) oli suomalainen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on Laulu tulipunaisesta kukasta. Hänen kirjojensa kantavia teemoja ovat syyllisyyden, rangaistuksen ja sovituksen moraaliset ongelmat.
Vihtori Peltonen kävi vuosina 1877–1882 Askolan kansakoulun hyvällä menestyksellä. Tämän jälkeen hän työskenteli talvet metsätöissä ja keväisin tukinuitossa Porvoonjoella. Vuosina 1888–1890 Peltonen kävi Jyväskylän seminaaria, jota hän ei kuitenkaan suorittanut loppuun. Hän oli sitten vuoden verran porvoolaisen kustantamon Werner Söderströmin palveluksessa, kunnes joutui marraskuussa 1891 lähtemään suorittamaan kaksivuotista asepalvelusta. Armeijassa Peltonen oli ensin kirjurina ja sitten välskärinoppilaana. Hän toimi armeija-aikanaan myös Suometar-lehden kirjeenvaihtajana ja herätti jo tuolloin huomiota kirjoituksillaan. Peltonen opiskeli näinä vuosina myös ruotsia, tanskaa ja saksaa.
Peltosen päästyä asepalveluksesta syksyllä 1893 hänen entinen työnantajansa Werner Söderström tarjosi hänelle toimittajan paikkaa perusteilla olleesta Uusimaa-lehdestä. Peltonen kiersikin sitten Itä-Uudenmaan pitäjissä hankkimassa asiamiehiä, kirjeenvaihtajia ja uusia tilaajia lehdelle. Lehden toimitus sijaitsi Porvoossa, ja sen näytenumero ilmestyi 8. joulukuuta 1894. Peltonen otti lehdessä rohkeasti kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin ja käsitteli muun muassa kielikysymystä sekä torppari- ja työväenkysymystä. Hän piti tekstinsä yksinkertaisen julistavina ja halusi herättää ihmisten vastuuntuntoa, siveellisyyttä ja totuuden etsintää.
Varsinaisena tavoitteenaan hän piti kaunokirjailijan ammattia, johon hän valmistautui itseopiskelulla. Vuonna 1903 hän julkaisi ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa: Raamatusta aiheensa saaneen näytelmän Ikuinen taistelu, kuten kaikki tulevatkin teoksensa, Peltonen julkaisi salanimellä Johannes Linnankoski. Salanimi oli peräisin hänen kotiseutunsa paikannimestä. Esikoisteos sai hyvän vastaanoton ja Peltonen sai siitä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon. Salanimen takana oleva kirjoittaja ei paljastunut vielä pariin vuoteen.
Vuonna 1905 ilmestyi romaani Laulu tulipunaisesta kukasta, joka varsinaisesti nosti Linnankosken nimen kuuluisuuteen. Romaanin miljöönä oli kirjailijan kotiseutu, Askolan pitäjän Vakkolan kylä − esimerkiksi kirjassa kuvatun Kohisevan esikuvana oli Vakkolan koski.
Lukuisilta matkoilta palattuaan Linnakoski alkoi kirjoittaa uutta romaania, joka ilmestyi 1909 nimellä Pakolaiset. Aiheen romaaniin Peltonen oli saanut asuessaan muutamia vuosia aiemmin Lapinlahden Alapitkällä, Hovin talossa, jonne saapui eräänä päivänä talonostajia pitkän matkan takaa Hämeestä. Pakolaiset-romaania (1908) pidetään yhtenä Linnankosken parhaimmista teoksista. Siinä ilmenee hänen kypsä ja syvällinen ihmiskäsityksensä.
Suomalaisuuden liitto
Aikakauslehti Valvojaan kirjoittamassaan artikkelissa Johannes Linnankoski vaati, että olisi ryhdyttävä toimiin suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin edistämiseksi. Tätä ajamaan oli perustettava puoluepolitiikan ulkopuolella pysyvä, laajoihin kansankerroksiin vetoava valtakunnallinen liitto. Linnankoski piti kunnia-asiana, että yhdistyksen jäsenet käyttäisivät suomen kieltä aina ja kaikkialla Suomessa, missä se on mahdollista. Vuoden 1905 suurlakon seurauksena saavutettu yleinen äänioikeus ja yksikamarinen eduskunta olivat ratkaiseva vaihe suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kehityksessä, ja asenteet olivat täten otollisia suomalaisen kulttuurin edistämiselle.
Linnankoski oli jo vuosikymmenen ajan kehottanut lehtikirjoituksissaan sukunimien suomalaistamiseen. Linnankoski koki kotiseudullaan Uudellamaalla, että suomen kieltä pidettiin epähienona palvelusväen kielenä, että se ruotsalaistui voimakkaasti ja että ruotsinkieliset sukunimet yleistyivät.
Linnankosken ajatuksia pohdittiin nuorten fennomaaniylioppilaiden aloitteesta Kotikielen seurassa. Professorit Kaarle Krohn, J. J. Mikkola ja Heikki Paasonen sekä tohtori Uuno Karttunen muodostivat toimikunnan käsittelemään uuden yhdistyksen perustamista. Myös Linnankoski osallistui kokouksiin. Yhdistyksen nimeksi ehdotettiin Suomen liittoa, joka muuttui lopulta Suomalaisuuden Liitoksi. Liiton perustamisen yhteydessä oli määrä toteuttaa pitkään suunniteltu suurtempaus sukunimien suomalaistuttamiseksi.
