Eri-ikäisten parisuhde
Ennen saatettiin ajatella, että on soveliasta mennä naimisiin tai seurustella vain eri sukupuolen- ja samanikäisen ihmisen kanssa. Sittemmin on alettu ajattelemaan, että onnellinen parisuhde ei ole sukupuoli- tai ikäkysymys. Tällä hetkellä onkin huomattavana kasvavana muotona parisuhteissa eri-ikäisten ihmisten suhteet.
Ikäerot parisuhteissa ovat vaihdelleet huomattavasti eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. Monesti näissä vaihtelevissa trendeissä on saattanut olla kysymyksessä esimerkiksi evoluutiopariutumisstaregioista johtuvat seikat. Ikäeroja parisuhteissa on tutkittu yhteiskuntatieteellisesti muun muassa Age disparity in sexual relationships -käsiteen alla. Puhekielessä saatetaan käyttää ikäeropareista age gap -pari nimeä
Yleisimpien medioiden merkittävinä teemoina ovat tällä hetkellä onnellisuus ja parisuhteet, myös uusissa muodoissaan. Otsikkokuvassa ovat eri medioissa hyvin suosittu yhdysvaltalainen aviopari Julia Zelg (26) ja Eileen de Freest (63). Tinderissä toisensa tavannut pariskunta kertoo suhteestaan ja elämästään sosiaalisessa mediassa muun muassa Youtube kanavallaan. Parista ovat tehneet artikkeleita melkeinpä kaikki maailman merkittävät muoti- ja naistenlehdet sekä lukuisat eri tv- ja internetkanavat.
Hollywoodin yksi tunnetuimmista age gap pareista on näyttelijäpari Sarah Paulson (46) ja Holland Taylor (78).
Julia Zelgin Youtubekanava osoitteessa:
Age disparity in sexual relationships Wikipediassa:
Kuvien lähteet: