Sanoittaja ja levytuottaja Chrisse Johansson

 


Chrisse Johansson (s. 14. maaliskuuta 1948 Helsinki) on suomalainen sanoittaja ja levytuottaja. Hän on sanoittanut lähes 3 000 levytettyä kappaletta. 
Johanssonin tuottamia artisteja ovat muiden muassa Kisu Jernström, Lea Laven, Kari Kuuva ja Sammy Babitzin. Hänen sanoittamia iskelmiä ovat levyttäneet esimerkiksi Katri Helena, Paula Koivuniemi, Kai Hyttinen, Markku Aro, Reijo Kallio ja Tapani Kansa. 

Tuleva sanoittaja ja tuottaja varttui Helsingin Vallilassa ja Maunulassa ja alkoi jo varhain harrastaa sanoittamista ja musiikkia Maunulan naapuriperheen Babitzinin sisarusten Creatures -yhtyeen mukana. Johanssonin perhe oli kaksikielinen, minkä ansiosta hän kiinnostui kouluaikoina muistakin kielistä kuin suomesta ja ruotsista. Johansson on kertonut yhdeksi merkittäväksi vaikuttajakseen runoilija Harri Kaasalaisen, joka luki nuoren Johanssonin runoja ja antoi vaikutteita tekstin tekijälle.

1970-luvun alkupuolella Johansson toimi EMI-levy-yhtiön Suomen osaston sanoittajana, PR-henkilönä ja levytuottajana. Hän on myös opiskellut lehdistö- ja tiedotusoppia Tampereen yliopistossa. Johansson asuu nykyään Espanjassa.

Tunnettuja Johanssonin käännösiskelmiä ovat muun muassa ”Vasten auringon siltaa”, ”Paloma Blanca”, "Kesän lapsi", "Soley, Soley", ”Etsin kunnes löydän sun”, ”Rotunainen” ja ”Minä ja Bobby McGee”.


30.9.2021 Haastateltavana musiikintekijä Chrisse Johansson

Tekstilähteet:

Suositut tekstit