Sensibiliteetti esteettinen ja moraalinen herkkyys

 



Sensibiliteettiä on luonnehdittu tunneherkkyydeksi ja herkkätuntoisuudeksi sekä esteettiseksi moraaliherkkyydeksi. Tunneherkkyyttä korostettiin varhaisromantiikan aikana muun muassa sentimentaalisissa romaaneissa, komedioissa ja vaikkapa hautausmaarunoudessa. Ajan henkeä kuvastavat esimerkiksi Laurence Sternen matkakirja Sentimental Journey Through France and Italy (1768, suom. Tunteellinen matka halki Ranskan ja Italian) ja varsinkin Henry Mackenzien The Man of Feeling (1771, suom. Tunneihminen). Sensibiliteetin kultti ilmeni myös 1700-luvun lopun jälleen virinneessä kiinnostuksessa kaikkeen kauniiseen ja moraalisesti ylevään. 


"Kuvattiin sekä esteettistä että moraalista herkkyyttä ja vastaanottavaisuutta, empaattista kykyä eläytyä toisen suruihin ja kauneudentajua"


Sensibiliteetti oli 1700-luvulla erityisesti Englannissa suosittu käsite, jolla kuvattiin sekä esteettistä että moraalista herkkyyttä ja vastaanottavaisuutta, empaattista kykyä eläytyä toisen suruihin ja kauneudentajua. Moraalifilosofiassa sensibiliteetin idea oli vastareaktiota järjen ylivallalle.


On sanottu myös, että äärimmillään tunneherkkyys johti liioiteltuun tunteiluun, jota etenkin Samuel Johnson ja Jane Austen teksteissään kritisoivat, jälkimmäinen romaanissaan Sense and Sensibility (1811, Järki ja tunteet). Käsite heräsi uudelleen henkiin 1900-luvulla T. S. Eliotin esseissä, joissa sensibiliteetillä luonnehditaan runoilijan luovaa kykyä.


Kuva: Kusti Tasken collection, 2000, malli Laura, kuvaaja Mikko Mäntyniemi.


Tekstilähde:

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:sensibiliteetti?fbclid=IwAR2tgoo55s2AmkZftHzC8VNSQC0KUsrvLfBrM4cwqoQ3sy64ONLVHn_jD50

Kommentit

Suositut tekstit