"Pieni elämä, pienet itsekkäät tunteet ja tunnelmat ovat minun piiriini kuuluvaa hyvää." Kaarlo Sarkia
"Kaiken omani mukanani kannan" kirjoitti Kaarlo Sarkia runossa "Omnia mea mecum porto". Runo pohjautuu kertomukseen runoilija Simonides Keoslaisesta, joka merihädässä päätti jättää omaisuutensa laivaan. Hän ui kuiville, toisin kuin omaisuutensa kanssa hukkuneet, ja lauloi lisää lauluja, joista keräsi uuden omaisuuden.
Runoilija ja esteetikko Kaarlo (Kalle) Sarkia (alkuperäiseltä nimeltään Kaarlo Teodor Sulin) (11. toukokuuta 1902 Kiikka – 16. marraskuuta 1945 Sysmä) saattoi luoda harmonisen tunnelman vain sanojen asun, merkityksen ja runosäkeiden poljennon avulla. Sarkian sanotaankin lausahtaneen ”Minun suurin onneni on se, että saan runoilla suomeksi.”
"Tunnen ahtaitten rajojen puristavan itseäni, en uskalla, en jaksa lähteä lentoon. Pieni elämä, pienet itsekkäät tunteet ja tunnelmat ovat minun piiriini kuuluvaa hyvää."
Sarkia imi voimakkaasti vaikutteita muun muassa nuoruuden asuinpaikkakunnastaan. Vielä aikuisenakin Sarkia saattoi pohtia vaikutuksia näkemyksiinsä: ”…näkemyksen laajuus ja suuripiirteisyys - runoilun kannalta välttämättömiä seikkoja - puuttuvat minulta. Tunnen ahtaitten rajojen puristavan itseäni, en uskalla, en jaksa lähteä lentoon. Pieni elämä, pienet itsekkäät tunteet ja tunnelmat ovat minun piiriini kuuluvaa hyvää."
Monet hänen runoistaan alkavat reaalisen todellisuuden tasolta, mutta kiihtyvät hurmioituneisiin näkyihin. Uninäkyjään hän kuvaa rohkeasti ja värikkäästi, vaikka niissä tulee esille myös hänen ajatustensa eroottisia puolia. Arkitodellisuuden ja unelmien ristiriita on hänen runojensa perusaiheita. Kolmantena puolena niihin liittyy kuoleman väistämättömyys.
Suomentajana Sarkia oli menestyksekäs, ja eritoten hänen vuonna 1934 julkaistu käännöksensä Arthur Rimbaud’n runosta Le Bateau Ivre eli ”Humaltunut venhe” saavutti jakamattoman tunnustuksen ja suuren suosion.
Kaarlo Sarkialla on sanottu olleen suomenkielisistä runoilijoista täydellisimmän kielentajun. Hän oli myös dandy.
Kaarlo Sarkia: Kahlittu (1929)
Adlibris: "Melodisen, rytmisen runon taitajana tunnetun runoilijan esikoiskokoelma vuodelta 1929, jossa on mukana myös neljä Baudelaire-suomennosta. Siinä ovat esillä Sarkian runouden tärkeimmät tunnuspiirteet: kauneudenpalvonta, unenomaisuus ja elämänpohdinta."
Kaarlo Sarkia: Kohtalon vaaka (1943)
Adlibris: "Kaarlo Sarkia (1902-1945) oli aikalaisilleen "täydellisen kielentajun" riimittelijä ja metrikko, ja sittemmin 1950-luvun modernistien lempi-inhokki ("unnuttelija", Tuomas Anhava) ja isäkapinan kohde.
Tämä Sarkian viimeiseksi jäänyt kokoelma ilmestyi 1943 ja siivitti sittemmin hänen postuumia kulttimainettaan. Kokonaisuutta hallitsevat ahdistuksen, epätoivon ja tilinteon tunnot ("Tuskan hukuttaminen"), lomassaan haikean-valoisa "Intermezzo", jonka ilmeinen kirvoittaja on runoilijan salaperäinen viimeinen miesrakkaus. Sodan ja itse-epäilyjen keskelläkin Sarkian pasifismi pysyy: "Vaan silloin kohonnut lie korkeimpaasi, / kun kotimaatas enää täällä, tuolla / et nää, vaan ihmisyys on isänmaasi". Näissä runoissa ajatuksen, tunteen, rytmin ja soinnin suuri vaaka on aina tasapainossa eikä koskaan asetu.
"Yön, päivän poljentoon se luotiin, leikkiin somaan, / on liian keveä, taas liian paljon painaa, / ei mitään omista, on kaikki hetken lainaa. / Kotiinsa konsanaan ei sielu ehdi omaan.""
Lähteitä:
Wikipedia Kaarlo Sarkia
Johanna Venho (toim.): Mitä essee tarkoittaa
Ablibris-lähteet:
Kuva: Ivar Helander (The Literary Archives/Finnish Literature Society)
Aiheesta Vammalan Vanhan Kirjallisuuden päivillä, Sarkia-seminaarissa 30.6.2002 Panu Rajala
Kaarlo Sarkian arvoitus
