Natsipropagandaelokuvaohjaaja Karl Ritter
Karl Ritterin ojaaman ja tuottaman Stukas elokuvan juliste.
Karl Ritter (1888 – 1977) oli saksalainen elokuvaohjaa ja tuottaja. Hän oli yksi johtavista elokuvan tekijöistä natsi-Saksaksassa, jonka usko Führeriin oli fanaattista. Hän ohjasi propagandaelokuvat kuten Hitlerjunge Quex (1933) ja Stukas (1941). Stukas on kuuluisin Karl Ritterin kahdeksasta Luftwaffe-elokuvasta. Sitä voi pitää militaristisen elokuvan yhtenä äärimmäisenä esimerkkinä. Tavoitteena oli sotavoimien, maa- ja ilmavoimien kietominen tarinassa yhdeksi tuliseksi tuhoavaksi massaksi.
Saksalaisen elokuva historia ennen Hitleriä
Saksalainen elokuva kehittyi eturintamassa muun maailman elokuvateollisuuden kanssa. Hyvän pohjan antoivat yleinen saksalainen laaja-alainen kulttuurimaailma kuten taide, kirjallisuus ja teatteri. Puitteet elokuvateollisuudelle antoi kenraali Erich Ludendorff ensimmäisen maailmasodan lopulla, esittämä toiveen elokuvan kehittämisestä mittavin valtion panoksin. Ludendorff oli huomioinut brittiläisen elokuvan huomattavan merkityksen propagandan tekemisessä ensimmäisen maailmansodan aikana. Tästä Ludendorffin toiveesta lähti kehittymään Universum Film AG (UFA) yhtiö, jota Joseph Goebbels käytti myöhemmin tehokkaasti hyväkseen.
Saksalaista elokuvaa pidettiin 1920-luvulla hyvin edistyksellisenä ja esimerkiksi sen kameratyöskentelyä pidettiin osittain maailman johtavana. Tätä osaamista ja saksalaista elokuvaa vietiin myös ulkomaille ja Hollywoodiin. Goebbelsilla oli näin hyvä pohja mille rakentaa propagandaelokuvia.
Propagandaministeri Joseph Goebbels.
Ritterin varhainen elämä
Karl Ritter syntyi Würzburgissa. Hänen isänsä oli konservatorion professori ja äitinsä oopperalaulaja. Ensimmäisessä maailmansodassa Ritteristä tuli yksi ensimmäisestä Saksan sotilaslentäjistä. Sodan jälkeen hän opiskeli arkkitehdiksi ja työskenteli graafisena taiteilijana. Hän siirtyi tämän jälkeen elokuvateollisuuteen Sud-filmille vuonna 1926, jossa Ritter työskenteli PR-päällikkönä. Täällä hänen tehtävinään oli editoida Disneyn piirrettyjä julkaisuja. Vuonna 1932 Ritter ohjasi lyhytelokuvan, jossa oli pääosissa suosittu koomikko Karl Valentin.
Ritter liittyi Kansallissosialistiseen puolueeseen 1920-luvun puolivälissä ja hänestä tuli vannoutunut aatteen kannattaja. Hänen vaimonsa isä oli kaukaista sukua Richard Wagnerille ja tämän linkin avulla Ritter pääsi kosketukseen Hitlerin lähipiiriin kanssa. Kun natsit pääsivät valtaan tuli Ritteristä tuotantopäällikö UFA filmiyhtiössä.
Hitlerjunge Quex elokuvan juliste.
Kolmannen valtakunnan elokuvaohjaajana
Karl Ritterin ensimäinen tehtävänä UFA:ssa oli tuottaa Hitlerjunge Quex (1933) elokuva. Elokuva kertoo fiktiivisestä Heini Völker nimisestä Hitler-Jugend nuoresta. Tästä elokuvasta tuli yksi merkittävistä natsipropaganda filmeistä. Muita elokuvia olivat muun muassa kommunismin vastainen The Red Terror (1942) ja Stukas (1941), joka kertoo saksalaisesta Stuka syöksypommittaja yksiköstä.
Yleensäkin tunnetuimpia Ritterin filmejä olivat hänen sotaelokuvansa, jotka olivat sijoitettu ensimmäisen maailmasodan tapahtumiin, kuten vuosina 1937-1938 tehty patrioottinen trilogia Unternehmen Michael ja Pour le Mérite (1938), sekä silloiseen nykyaikaan sijoitetut elokuvat jotka tehtiin toisen maailmansodan alettua.
Ritterin elokuvat tehtiin puhtaasti natsi-ideologian tukemiseen. Ritter itse on kommentoinut: "Saksalaisten elokuvan tehtävä on palvella kansaa ja Führeriä". Yksilö menetti arvonsa Ritterin yhteiskunnassa, kaikki oli valjastettava kansan palvelukseen: "Elokuvani käsittelevät yksilön merkityksettömyyttä - kaikesta henkilökohtaista on luovuttava yhteiskunnan hyväksi". Myöskään mitkään uhraukset eivät olleet liian suuria: "Haluan näyttää Saksan nuorisolle, että järjetön uhrautuva kuolema on moraalinen arvo sinänsä".
”Kaikkien kansallissosialististen elokuvien perimmäinen tarkoitus on mitata yksilön asemaa yhteisössä – sillä yksilöllä on merkitystä vain yhteisön palveluksessa: silloin hän liittyy osaksi kansan ja kansakunnan olemusta.” – Karl Ritter
Ritterin elokuvista tuli näin tärkeimpiä natsipropaganda elokuvia Saksassa. Das Schwarze Korps lehti ylisti Pour le Mérite elokuvaa "parhaaksi, mitä olemme koskaan nähneet". Ritter joutui muokkaamaan joitakin elokuviaan, mutta yleisesti ottaen ne olivat Hitlerin kansallissosialistisen puolueen edustaman näkemyksen parhaimmistoa ja terävintä kärkeä.
Henkilökohtaisesti Ritteristä tuli Joseph Goebbelsin palkitsema jäsen propagandaministeriön elokuvateollisuuden hallintoelimissä. Hän sai professorin arvonimen Hitlerin 50-vuotispäivänä vuonna 1939. Myöhemmin sodan lopun sekavissa vaiheissa Ritterin vangitsivat neuvostoliittolaiset, mutta hän pääsi kuitenkin pakenemaan Baijeriin.
Elokuvaohjaaja ja tuottaja Karl Ritter.
Sodan jälkeen
Karl Ritter muutti vuonna 1947 Portugalin kautta Argentiinaan, jossa hänen tukijansa oli Winifred Wagner, Richard Wagnerin pojan vaimo. Ritter palasi Länsi-Saksaan 1950-luvulla ja työskenteli oman tuotantoyhtiönsä puitteissa "palauttaakseen saksalaisen elokuvan suuruuden" mutta hänen työstämänsä Pandoran laatikko -elokuvahanke epäonnistui. Ritter palasi tämän jälkeen Argentiinaan, jossa hän menehtyi vuonna 1977 Buenos Airesissa.
Arvioita Ritterin elokuvista
Karl Ritterin ohjaustyyli pyrki jäljittelemään tuon aikaisia Hollywood elokuvia. Hänen elokuvansa olivat kerronnallisesti suoraan eteneviä ja episodisia. Hän valmisteli ne huolellisesti käsikirjoituksen ja kuvaussuunnitelmien avulla. Ritter käytti myös nasevaa ja hirtehistä huumoria josta Goebbels kirjoitti päiväkirjaansa, että Ritter "ottaa irtopisteitä keinoilla jotka saisivat toiset tekijät punastelemaan".
Ritteriä on arvosteltu myöhemmin hienovaraisen psykologisen otteen puutteesta. Elokuvahistorioitsija David Stewart Hull kirjoitti vuonna 1969 natsielokuvien yhteenvedossaan, että Ritterin elokuvat olivat tökeröitä ja erittäin pitkäveteisiä. Pour le Mérite oli hänen mielestään tyrmäävän pitkästyttävä ja Stukas "omasi kaikki Ritterin huonoimmat puolet: siinä oli räikeää propagandaa, tuotanto huitaisten tehty, jossa oli viimeistelemätön editointi ja kammottava käsikirjoitus". Kriitikoista David Welch on pitänyt Ritterin elokuvia niin epärealistisina, etteivät niihin uskoneet edes saksalaiset. Karsten Witten mukaan Ritter teki huonoja toimintaelokuvia liukuhihnalta. Rainer Rother kirjoitti vuoden 2003 Stukas-tutkimuksessaan "puhtaasta kyvyttömyydestä".
Toisaalta puolalainen elokuvahistorioitsija Jerzy Toeplitz on kirjoittanut: "Jos Karl Ritterillä olisi ollut parempia käsikirjoituksia ja, jos hän olisi ollut tietoisempi mahtipontisen vuoropuhelun vaaroista, hänen teoksensa olisivat saavuttaneet huomattavasti enemmän, elokuvat olivat toiminnallisia ja mielenkiintoisia". John Altmannin arvion mukaan "6 miljoonaa nuorta miestä oli nähnyt ja vaikuttunut Ritterin elokuvista vuosien 1936 ja 1939 välisenä aikana. Hänen elokuvansa, kuten Stukas oli modernin sotilaselokuvan edelläkävijä".
Muut elokuvantekijät
Kaikki elokuvantekijät eivät kuitenkaan jääneet Hitlerin Saksan elokuvateollisuuden palvelukseen. Näistä esimerkiksi Billy Wilder lähti Saksasta 1933 pian natsien valtaannousun jälkeen ja jatkoi menestyksekästä uraansa Hollywoodissa käsikirjoittajana sekä ohjaajana. Berliinin-kautensa aikana Wilder oli toiminut käsikirjoittajana kaikkiaan 21 elokuvassa.
Saksassa oli 1930-luvulla muitakin menestyneitä elokuvatekijöitä kuten Carl Froelich josta tuli Hitlerin valtaannousun jälkeen merkittävä elokuvaohjaa. Froelich yleni natsihierarkiassa elokuvaprofessoriksi, jonka arvonimen Goebbels antoi hänelle. Hänen, kuten muidenkaan elokuvantekijöiden ura eeppisenä propaganda elokuvaohjaajana ei kuitenkaan yltänyt Karl Ritterin mittasuhteisiin.
Tekstilähteet:
- Kracauer Siegfried: Caligarista Hitleriin Saksalaisen elokuvan psykologinen historia (kirja)
- Dokumentti Yle areena:
- Karl Ritter Wikipedia:
- Stukas elokuva Wikipedia:
- Hitlerjunge Quex Wikipedia
- Kinoregina.fi: Stukas syöksypommittajat:
Kuvien lähteet:
#/media/File:Hitlerjunge_Quex.jpg){kind=link}
#/media/File:Karl_Ritter_(1888-1977).jpg){kind=link}