Yksinäisyyden kaivo - seksuaalinen inversio
Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo (1928)
Yksinäisyyden kaivo (engl. The Well of Loneliness) on vuonna 1928 ilmestynyt brittiläisen kirjailijan Radclyffe Hallin romaani. Se kertoo yläluokkaiseen perheeseen syntyneen brittinaisen Stephen Gordonin elämästä, jonka ”synnynnäinen seksuaalinen inversio” on ilmiselvää lapsuudesta alkaen. Kirja esittää inversion luonnollisena asiana ja vetoaa lukijan suvaitsevaisuuteen.
Brittiläinen tuomioistuin päätti kieltää sen epäsiveellisenä, koska se puolustaa ”naisten välistä luonnotonta toimintaa”. Yhdysvalloissa kirja selvisi ilman tuomiota sekä New Yorkin osavaltion että tullin oikeudessa.
Teoksen oikeuskäsittelyjen julkisuus lisäsi lesbojen näkyvyyttä brittiläisessä ja yhdysvaltalaisessa kulttuurissa. Vuosikymmenien ajan se oli parhaiten tunnettu lesboutta käsittelevä kirja englannin kielellä ja samalla usein nuorison ensisijainen tietolähde lesboudesta. Jotkut lesbolukijat pitävät kirjaa arvossa, kun taas toiset ovat kritisoineet sitä Stephenin itseinhon ilmaisusta ja kokevat sen lietsovan häpeää. Myös kirjan tyyli esittää lesbot miesmäisinä tai miesten vaatteisiin pukeutuvina naisina on ollut kiistanalainen. Nykyisin jotkut kriitikot ovat sitä mieltä, että Stephen pitäisi nähdä transsukupuolisena.
Seksuaalinen inversio on homoseksuaalisuuden teoria, joka oli suosittu pääasiassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Seksuaalisen inversion (kääntymisen) uskottiin olevan synnynnäinen sukupuolipiirteiden kääntyminen: miespuoliset käänteiset olivat enemmän tai vähemmän taipuvaisia perinteiseen naiselliseen olemukseen ja pukeutumiseen ja päinvastoin. Seksologi Richard von Krafft-Ebing kuvaili naisen seksuaalista inversiota "maskuliiniseksi sieluksi, joka keinuu naisen rinnassa".