Muotisuunnittelun Midas Nolan Miller loi Dynastian puvut

 

Nolan Miller 1980-luvulla. 

Nolan Miller (1933 – 2012) oli yhdysvaltalainen Emmy-palkittu muotitaiteilija. Hän työskenteli pukusuunnittelijana useissa televisiosarjoissa ja elokuvissa.

Miller työskenteli nuorena lukion jälkeen Texasin ja Louisianan öljykentillä öljyn poraajana. Hänen perheensä muutti muutaman kerran, ennen kuin asettui San Bernardinoon Kaliforniaan. Työt öljykentillä vaihtuivat Kaliforniassa muotoilun opiskeluun Chouinard Art Institutessa. Sittemmin Miller pääsi suunnittelemaan pukuja Hollywood-tuottaja Aaron Spellingin tuotantoihin.

Millerin kädenjälki sai paljon maailmanlaajuista näkyvyyttä 1980-luvun Dynastia-sarjassa. Hän suunnitteli sarjaan yhteensä yli 3 000 pukukokonaisuutta. Miller muistetaan erityisesti Joan Collinsin ja sarjan muiden naisnäyttelijöiden käyttämistä näyttävistä ja eleganteista puvuista. Puvuissa oli muun muassa näyttäviä feminiinisyyttä korostavia maskuliinisia olkatoppauksia, joiden lanseeraajana Milleriä on pidetty. Miller voitti Dynastiasta parhaan puvustuksen Primetime Emmy -palkinnon vuonna 1984.


Miller oli muoti- ja pukusuunnittelun Midas, kaikki mihin hän koski muuttui kullaksi. Dynastian ja sen spin-off-sarjan Colbyjen lisäksi Miller suunnitteli pukuja esimerkiksi sarjoihin The Addams Family, Charlien enkelit, Huippumallit, Lemmenlaiva ja Seikkailujen saari. Hänen yksityisasiakkaisiinsa lukeutui monia Hollywood-tähtiä, kuten Joan Crawford, Sophia Loren ja Elizabeth Taylor. Millerin suunnittelemia koruja on myyty valtavia määriä, myös maailmanlaajuisella QVC-ostoskanavalla.


Millerin puvustamat Joan Collins, John Forsythe ja Linda Evans Dynastia tv-sarjassa.


Miller on vaikuttanut paljon muotiin ja ehkä myös yhteiskuntafilosofiaan ja tasa-arvoon. Millerin tyyli naisten muodissa oli yhtä aikaa feminiininen, naisellisuutta korostava ja maskuliininen, miehisyyttä korostava. Naiset hakivat tasa-arvoa miehisyyden kautta, miesroolimallien, kuten käyttäytyminen ja toimiminen yhteiskunnassa, kautta. Mies katsottiin joksikin johon pyrkiä; voimakkaaksi ja hallitsevaksi. Näistä meillä on samanaikaisesti monenlaisia tulkintoja, myös tutkimuksia esimerkiksi sukupuolentutkimuksessa (on mm. Suomessa yliopistoissa opetettava tutkimusala). Miller siis toi voimakkaan tasa-arvoisen naisen joka ei ollut hylännyt naisellisuuttaan. Tyyli meni hyvin kaupaksi.

1920-luvun dada-nainen oli maskuliininen; se hylkäsi naisellisen muodin, naisten piti pukeutua ja olla kuin mies. Tämä aikakausi oli osaltaan hyvinkin paljon tasa-arvoa hakeva monissa muodoissaan.

Millerin tyyli aktualisoitui ihmisten päällä, esimerkiksi Suomessa, vasta joskus myöhemmin 1990-luvulla. 

Tekstilähde Nolan Miller Wikipedia
Kuvien lähteet Getty Images, Everett Collection via The New York Times



Suositut tekstit