August II Väkevä teki Dresdenistä suuren koko Euroopasta taiteilijoita houkutelleen kulttuurikeskuksen
August II Väkevä Louis de Silvestren maalaamana.
Taiteen ja kulttuurin suosija Saksin vaaliruhtinas ja Puolan kuningas August Väkevää (1670 –1733) on pidetty ylellisyyttä rakastavana äärimmäisyysihmisenä, joka kehitti erityisesti Saksin taloutta ja taide-elämää. Hän teki Saksin pääkaupungista Dresdenistä suuren, koko Euroopasta taiteilijoita houkutelleen kulttuurikeskuksen. Hän keräsi mahtavan taidekokoelman ja rakennutti barokkipalatseja.
August oli kiinnostunut maalaustaiteesta ja arkkitehtuurista. Saksissa oli ollut jo jonkinlainen taidekokoelma ennen hänen hallituskauttaan, mutta August paneutui sen kartuttamiseen koko tarmollaan. Hänen ostajansa kiersivät Eurooppaa ja kuninkaan varoja ei säästelty. Lopputuloksena oli omana aikanaan suurin taidekokoelma Alppien pohjoispuolella. Hänen poikansa August III jatkoi kokoelman kartuttamista.
Myös teatteri ja ooppera olivat lähellä hallitsijan sydäntä. Dresdenin oopperan hyvä maine sai alkunsa hänen hallituskaudellaan. Hän kutsui hoviinsa Johann Adolf Hassen, jonka nimitti sekä Saksin että Puolan hovien kapellimestariksi. Hassella oli suuri vaikutus Dresdenin musiikkielämän tason kohenemiseen.
Tekstilähde Wikipedia