Frenologia - ulkonäkö edustaa persoonaa

 


Frenologia on näennäistiedeoppi, jonka mukaan ihmisen persoonallisuus voidaan nähdä kallon muodoista. Ihmisen persoonallisuuden piirteet liitetään frenologiassa tiettyihin aivoalueisiin: Mitä suurempi aivoalue on, sitä merkittävämpi tämän alueen edustama piirre on ihmisen persoonallisuudessa. Aivoalueen suuruus taas heijastuu kallon pintaan, jonka muodoista persoonallisuutta pystytään analysoimaan.

Frenologia todettiin puoskaroinniksi 1900-luvun alkupuolella, ja se sai jo hyvin varhain ensimmäiset tieteelliset kriitikkonsa. Ranskan instituutti keräsi vuonna 1808 Georges Cuvier’n johtaman ryhmän, joka tutkittuaan frenologiaa totesi, ettei sillä ole tieteellistä pohjaa. Vaikka frenologialla oli paljon seuraajia, tiedekenttä piti sitä jo 1830-luvulla yleisesti näennäistieteenä.

Frenologiaa käytetään kuitenkin edelleenkin jossakin mielessä, esimerkiksi elokuvissa, joissa tiettyjen roolihahmojen näyttelijöiksi laitetaan tietyn näköisiä näyttelijöitä. Myös roolihahmon ikä, sukupuoli ja koko voivat noudatella tässä tapauksessa "frenologiaa". Ajatus on stimuloiva muutenkin: saatamme ajatella, että tietyn näköisellä henkilöllä on määrätynlainen persoona, toisin sanoen ulkonäkö edustaa persoonaa - toki tämä ei pidä paikkaansa.

Tekstissä käytetty lähdettä Frenologia Wikipedia
Kuvalähde Vhd com br /Victor Hugo Cecatto


Suositut tekstit