Mary Shelley oli edellä aikaansa arvioidessaan vanhemmuutta
Vuoden 2017 elokuvan Mary Shelley elokuvajuliste.
Brittiläisen feministikirjailija Mary Shelleyn (1797 – 1851) on sanottu yhdistäneen Frankensteinissa äitinsä ja isänsä ajatuksia kasvatuksesta, yhteiskunnasta ja moraalista. Samoihin aikoihin Mary, pienen William-vauvan äiti, oli oman päiväkirjansa mukaan kiinnostuneempi opiskeluprojekteistaan kuin äitiydestään.
Feministisen kirjallisuudentutkimuksen mukaan Shelleyn kirjan kiinnostava, voimallinen ja naisellinen anti on synnytystarinassa. Tiedemies Frankenstein kauhistuu luomistekoaan, pakenee ja hylkää vastasyntyneen hirviön, joka jää nimettömäksi. Teksti paljastaa syyllisyyden, kauhun ja pakenemisen draaman, joka ympäröi syntymää ja sen seuraamuksia. Kaikki nämä elementit olivat voimakkaina läsnä Shelleyn omassa elämässä.
Kirjansa myöhäisemmän painoksen alkupuheessa (vuonna 1831) Shelley kirjoittaa haluavansa vastata jatkuvasti esitettyyn kysymykseen: Miten minä, tuohon aikaan nuori tyttö, tulin ajatelleeksi ja paneutuneeksi niin hirvittävään ideaan. Vastaus jää vajaaksi, sillä Mary kuvailee pääasiassa lapsuuttaan sekä kertoo kirjansa syntyvaiheen tilanteesta.
Mary Shelley Richard Rothwellin maalaamassa muotokuvassa, 1840.
Shelley oli huomattavasti edellä aikaansa arvioidessaan ja kirjoittaessaan kriittisesti, ilman opetettua viitekehystä, äitiyttä ja vanhemmuutta sekä äitejä että isiä.
Tekstilähde Wikipedia