Edvard Isto: Hyökkäys (1899) Suomi-neito puolustaa lakikirjaa

 

Edvard Isto, Hyökkäys, maalaus, 200 x 140, öljy kankaalle, 1899.

Taidemaalari Edvard Iston (1865 -1905) tunnetuin teos oli Hyökkäys, jossa kuvataan Venäjän kaksipäinen kotka ahdistamassa Suomi-neitoa. Maalaus valmistui Iston opiskelukaupungissa Berliinissä vuonna 1899 eli samana vuonna, jolloin tsaari Nikolai II antoi Helmikuun manifestina tunnetun julistuksensa. Kesäksi Isto matkusti Helsinkiin, missä hän esitteli tauluaan Kaivopuistossa sijainneessa huvilassa.

Kun santarmi sai tietää maalauksesta, joutui Isto pakenemaan maalauksen kanssa Ruotsin kautta Saksaan. Saksassa ja Suomessa maalauksesta tehtiin tuhansia painovalokuvakopiota. Teoksesta tehtiin myös vähintään kuusi postikorttia, joista yksi jopa venäjänkielisillä teksteillä. Alex Federley teki maalauksesta postikorttimuunnelman, jossa kaksipäinen kotka on luovuttanut ja jättänyt Suomi-neidon rauhaan lakikirjansa kanssa.

Teoksesta myytiin 300 kappaletta 20 markan osakkeita, joiden kesken taulun omistus arvottiin. Maalauksen voittanut helsinkiläinen ei kuitenkaan uskaltanut ottaa sitä vastaan. Taulun omisti pitkään ruotsalainen liikemies Otto Nordberg, jolta sen osti myöhemmin kunnallisneuvos Niilo Helander. Helanderin kuoltua maalaus lahjoitettiin Suomen kansallismuseoon.

Edvard Isto vuonna 1894.




Suositut tekstit