Aikamme sankari - Mihail Lermontov
Aikamme sankari on venäläisen kirjailijan Mihail Lermontovin romaani. Teos ilmestyi vuonna 1840. Se koostuu viidestä kertomuksesta, joissa on sama päähenkilö. Aikamme sankari on yksi ensimmäisistä psykologisista romaaneista venäläisessä kirjallisuudessa ja tutkii päähenkilön, Petšorinin, monimutkaisuutta. Petšorin nähdään usein byronilaisena sankarina.
Byronilainen sankari on kirjallisuudessa käytetty termi, joka viittaa hahmoon, joka on usein synkkä, kapinallinen ja kompleksinen. Tämä hahmo on saanut nimensä englantilaisen runoilijan Lordi Byronin mukaan, jonka teoksissa esiintyy usein tällaisia sankareita. Byronilainen sankari on yleensä karismaattinen, mutta myös itsetuhoinen ja moraalisesti ristiriitainen.
Mihail Lermontovin romaanin “Aikamme sankari” päähenkilö Petšorin on hyvä esimerkki byronilaisesta sankarista, joka kamppailee omien tunteidensa ja moraalinsa kanssa.
Romaanin novelleista kolme oli julkaistu aiemmin aikakauslehdessä Otetšestvennyje zapiski ('Isänmaallinen lehti'). Kertomukset eivät ole aikajärjestyksessä. Päähenkilö, Venäjän Kaukasian armeijan upseeri, Petšorin on yksinäinen mies, mutta älykäs, lahjakas ja sivistynyt. Tapahtuma-aika on keisari Nikolai I:n valtakausi. Alkuperäisteoksen alkusanoissa Lermontov luonnehtii teostaan:
»"Aikamme sankari on muotokuva..., mutta ei yhden ainoan henkilön. Tämä muotokuva on sommiteltu sukupolvemme kaikista paheista..."»
Keisarin ja hovin vihan kohteeksi joutunut Lermontov oli noihin aikoihin karkotettu toistamiseen Kaukasiaan, jossa hän sitten kuoli kaksintaistelussa. Neuvostoaikaan kirja oli hyvin suosittu, ja siitä otettiin miljoonapainoksia. Lermontov ennusti tässä romaanissa kuolevansa kaksintaistelussa.
Vuonna 1967 tuli ensi-iltaan Stanislav Rostotskin romaanin pohjalta ohjaama samanniminen elokuva. Teoksesta on tehty useita suomennoksia, joista tuorein on Ulla-Liisa Heinon suomennos vuodelta 1959.
Mihail Lermontov henkivartioston husaarirykmentin univormussa, Pjotr Zabolotski 1837.
Mihail Lermontov (1814 – 1841) oli venäläinen kirjailija, Aleksandr Puškinin rinnalla venäläisen romantiikan ja Venäjän runouden kultakauden merkittävin edustaja. Häntä pidetään venäjän kielen uudistajana. Hän oli myös kuvataiteilija, joka teki maisemamaalauksia ja matkakuvauksia Kaukasukselta ja Georgiasta.
Lermontovin teosten tunnusmerkkejä ovat voimakas kuvakieli, lyriikan taitava rytmitys ja herkkä runollisuus. Luontoelämykset ovat hänen keskeinen aiheensa. Nämä piirteet kiteytyvät parhaiten hänen romaanissaan Aikamme sankari (ven. Геро́й на́шего вре́мени, Geroi našego vremeni) vuodelta 1840. Sillä oli suuri vaikutus myöhempien venäläiskirjailijoiden proosailmaisuun. Teos koostuu viidestä erillisestä kertomuksesta, jotka ovat ytimeltään realismia, vaikkakin romanttisin piirtein. Teoksen kerrontanäkökulma kuitenkin muuttuu kertomuksesta toiseen: kirjoittaja käyttää ulkopuolista tarkkailijaa, objektiivista kertojaa ja päiväkirjamuotoa. Kertomusten yhteinen roolihenkilö on nuori upseeri Petšorin, venäläiskirjallisuuden tyypillinen tarpeettoman ihmisen hahmo. Tämä ilmentää Lermontovin kriittistä suhtautumista yläluokan elämänarvoihin.
Hänen runoelmansa Demoni ja Karkuri vaikuttivat symbolisteihin ja kuvataiteeseen kuten Mihail Vrubel ja dekadentteihin suuntauksiiin vuosikymmeniä myöhemmin.
Lermontov oli yhdessä Puškinin kanssa venäjän kirjakielen tärkeä uudistaja. Lermontov löysi kielellisen tyylinsä vähitellen: varhaisrunojen rönsyilevä romanttisuus vaihtui Aikamme sankarin lakoniseen ja puhekielenomaiseen realistiseen proosaan.
Lermontov sai surmansa kaksintaistelussa 26-vuotiaana, joka käytiin 27. heinäkuuta 1841 Mašukvuoren juurella Pjatigorskin kylpyläkaupungissa Kaukasiassa.
