Lauri Törni - hyvät ja huonot puolensa
Cleverley, J. Michael: Lauri Törni: Syntynyt sotilaaksi, 2003
Mauno Koivisto kertoo Lauri Törnissä (vuodesta 1954 Larry A. Thorne) olleen hyvät ja huonot puolensa. Hän oli pidetty esimies, joka ei vaatinut alaisiltaan mitään, mitä ei olisi itse tehnyt, ja hän osallistui kaikkeen toimintaan kuten muutkin komppaniassa. Hän oli myös sulkeutunut, vähäpuheinen ja ajoittain riidanhaluinen. Muodollisen kurin puute oli myös ongelma. Koiviston mielestä Törni johti komppaniaa "aika huonosti", toinen sotamies kertoi ihmetelleensä "johdettiinko meitä ollenkaan".
Diplomaatti ja kirjailija J. Michael Cleverley mukaan Yhdysvaltain armeijan komentajat arvioivat Törnin kaikissa puolivuotisarvioissa parhaiden upseeriensa joukkoon ja häntä luonnehdittiin erittäin älykkääksi, korrektisti käyttäytyväksi sekä synnynnäiseksi johtajaksi.
Törnin esimies puolestaan totesi hänen kykynsä johtajuuteen poikkeuksellisen hyväksi. Toinen esimies Yhdysvalloissa piti häntä parhaana koskaan tuntemanaan sotilaana. Vietnamissa Törni rankattiin kaikkein ylimpään luokkaan, joka kattoi vain 2–6 % (kapteeneista). Yhdysvaltojen armeijan säännöllisin välein sovelletut arviointimenetelmät tiedetään tiukoiksi, mutta Törnin arviot olivat joka suhteessa ylistäviä.
Tekstilähde Lauri Törni Wikipedia