Illuusiot
G. W. F. Hegel, Hengen fenomenologia (Phänomenologie des Geistes, 1807). PINTEREST
Tilanne (filosofiassa) jossa uskotaan jonkin olevan olemassa vaikka se ei todellisuudessa ole
1. Illuusio
Illuusio tarkoittaa havaintoa tai kokemusta, joka ei vastaa todellisuutta.
Esimerkiksi aistiharhat voivat saada meidät uskomaan, että jokin asia on olemassa, vaikka se ei ole.
2. Virheellinen uskomus (false belief)
Uskomus, joka ei vastaa todellisuutta.
Epistemologiassa (tiedon filosofiassa) tutkitaan, miten erottaa oikeat uskomukset virheellisistä.
3. Harha (delusion)
Psykologisesti harha voi tarkoittaa vakaata uskomusta, joka on selvästi virheellinen.
Filosofiassa harha voi liittyä esimerkiksi siihen, että ihminen ei kykene erottamaan todellista maailmaa kuvitteellisesta.
4. Ontologinen virhe
Ontologia tutkii olemassaoloa. Jos luullaan, että jokin entiteetti on olemassa, vaikka se ei ole, kyseessä on ontologinen virhe.
5. Platonin luolavertaus
Klassinen esimerkki: ihmiset luulevat varjoja todellisuudeksi, vaikka ne ovat vain heijastuksia todellisista asioista.
Tämä kuvaa tilannetta, jossa ihmiset elävät harhassa eivätkä näe todellista maailmaa.
6. Simulaatiohypoteesi
Moderni versio: ajatus siitä, että koko todellisuus voisi olla simulaatio, jolloin kaikki uskomukset olisivat harhaanjohtavia.
Simulaatiohypoteesi liittyy moniin klassisiin filosofisiin teemoihin:
Platonin luolavertaus: Ihmiset näkevät vain varjoja todellisuudesta.
Descartesin epäilymetodi: Voimmeko todella tietää mitään varmasti?
Uniargumentti: Mistä tiedämme, ettemme vain uneksimme tätä hetkeä?
Filosofi David Chalmers on todennut, että vaikka eläisimme simulaatiossa, se ei välttämättä olisi huono asia – se olisi vain toinen tapa olla olemassa.
Sukellus eri filosofisiin koulukuntiin ja siihen, miten ne käsittelevät tilannetta, jossa luullaan että jokin asia on olemassa tai totta, vaikka se ei ole
Analyyttinen filosofia: Virheelliset uskomukset ja mentaaliset tilat
Analyyttisessa filosofiassa keskitytään uskomusten rakenteeseen ja siihen, miten ne voidaan määritellä ja analysoida. Tässä yhteydessä virheellinen uskomus on mentaalinen tila, joka ei vastaa todellisuutta.
Dispositionalismi: Uskomus ei ole yksittäinen tapahtuma, vaan taipumus käyttäytyä tietyllä tavalla tietyissä olosuhteissa.
Interpretationismi (Dennett, Davidson): Uskomukset määrittyvät sen mukaan, miten toisten toiminta tulkitaan. Virheellinen uskomus voi olla seurausta väärästä tulkinnasta tai kontekstista.
Fenomenologia: Kokemuksen harha - Fenomenologit käsitteenä
Fenomenologiassa (esim. Husserl, Merleau-Ponty) keskitytään siihen, miten asiat ilmenevät tietoisuudelle.
Harha syntyy, kun jokin asia ilmenee tietoisuudessa todellisena, vaikka se ei ole.
Esimerkiksi optinen illuusio tai muisto voi tuntua todelta, vaikka se ei vastaa ulkoista todellisuutta.
Fenomenologit (käsitteenä) eivät välttämättä kiistä harhan kokemuksellista todellisuutta – se on "todellinen" kokijalle.
Termi ”fenomenologia” ilmaantui filosofiaan alun pitäen 1700-luvulla. Termin esitteli Christoph Friedrich Oetinger, ja sillä tarkoitettiin empiirisen kokemuksen perustavien aineosien tutkimusta. Hieman myöhemmin termin teki tunnetummaksi Johann Heinrich Lambert, ja myös Immanuel Kant ja Johann Gottlieb Fichte käyttivät sitä muutamissa yhteyksissä. Ennen kaikkea termin teki tunnetuksi G. W. F. Hegel teoksessaan Hengen fenomenologia (Phänomenologie des Geistes, 1807).
Buddhalainen filosofia: Māyā ja harhan luonne
Buddhalaisessa filosofiassa maailma itsessään nähdään usein harhana (māyā).
Ihmiset luulevat, että asiat ovat pysyviä ja erillisiä, vaikka kaikki on jatkuvassa muutoksessa ja yhteydessä.
Harha syntyy kiinnittymisestä ja väärästä käsityksestä itsestä ja maailmasta.
Tavoitteena on nähdä todellisuus sellaisena kuin se on – ilman harhaa.
Maya, māyā, kirjaimellisesti "illuusio" tai "magia", on intialaisissa filosofioissa useilla merkityksillä asiayhteydestä riippuen. Myöhemmissä vedalaisissa teksteissä māyā viittaa "taikanäytökseen, illuusioon, jossa asiat näyttävät olevan läsnä, mutta eivät ole sitä miltä ne näyttävät"; periaatteeseen, joka osoittaa "ominaisuuksittoman Absoluutin" omaavan "ominaisuuksia". Māyā viittaa myös siihen, mikä "muuttuu jatkuvasti ja on siten hengellisesti epätodellinen" (vastakohtana muuttumattomalle Absoluutille eli Brahmanille) ja siksi "kätkee henkisen todellisuuden todellisen luonteen".
Hindufilosofian Advaita Vedanta -koulukunnassa māyā, "ilme", on "voimakas voima, joka luo kosmisen illuusion siitä, että ilmiömäinen maailma on todellinen". Tässä ei-dualistisessa koulukunnassa māyā yksilötasolla ilmenee todellisen Itsen, Atman-Brahmanin, tiedon puutteena (avidyā), virheellisesti samaistuen keho-mieli-kompleksiin ja sen kietoutumisiin.
Buddhalaisessa filosofiassa māyā on yksi kahdestakymmenestä epäterveestä henkisestä tekijästä, jotka ovat vastuussa asioiden illuusion luonteen petoksesta tai salaamisesta.
Hindujen pantheonissa jumalatar Durga nähdään mayan ruumiillistumana. Māyā oli myös Gautama Buddhan äidin nimi.
Platonismi: Luolavertaus ja varjojen todellisuus
Platon esitti kuuluisan luolavertauksen, jossa ihmiset näkevät vain varjoja todellisista asioista.
He luulevat varjoja todellisuudeksi, koska eivät ole koskaan nähneet muuta.
Todellinen tieto syntyy, kun ihminen kääntyy pois varjoista ja näkee ideat – pysyvät, muuttumattomat muodot.
Kognitiivinen filosofia: Mentaaliset mallit ja virheellinen päättely
Moderni kognitiivinen filosofia tutkii, miten mieli rakentaa malleja maailmasta.
Virheellinen uskomus voi johtua väärästä skeemasta tai heuristiikasta.
Esimerkiksi "confirmation bias" saa meidät näkemään vain sen, mikä tukee jo olemassa olevaa uskomusta.
Kognitiivinen psykologia on psykologian osa-alue, joka tutkii ihmisen tietoa käsitteleviä prosesseja, esimerkiksi muistin, oppimisen, ajattelun, havaitsemisen, tarkkaavaisuuden, luovuuden ja ongelmanratkaisun toimintaa. Se perustuu kognitivismille ja syntyi 1900-luvun jälkipuolella syrjäyttäen behavioristisen psykologian vallitsevana psykologian koulukuntana.
Kognitiivinen psykologia rakentuu kokeelliselle ja tieteelliselle tutkimukselle eikä se kognitivismin nimissä ota esimerkiksi introspektiota ainoana tai luotettavimpana tiedonlähteenä. Tarkkaa ajankohtaa kognitiivisen psykologian synnylle on vaikea määrittää, mutta se sai merkittäviä sysäyksiä tekoälyn ja kognitiotieteen synnyn myötä 1956. Termi yleistyi käyttöön Ulrich Neisserin vuonna 1967 kirjoittaman kirjan Cognitive psychology ansiosta.
Heideggerin "heitettyys" (Geworfenheit)
Heideggerin mukaan ihminen on "heitetty" maailmaan, jossa hänelle annetaan kieli, kulttuuri ja uskomukset.
Hän ei valitse lähtökohtiaan, vaan ne ovat annettuja – mutta hän voi myöhemmin ottaa ne haltuun ja muokata niitä.
Heitettävyys (saksaksi: Geworfenheit) on saksalaisen filosofin Martin Heideggerin (1889–1976) esittelemä käsite, jolla kuvataan ihmisten yksilöllistä olemassaoloa maailmaan heitettynä (geworfen).
Geworfen tarkoittaa Daseinin kokemuksen mielivaltaista luonnetta siinä mielessä, että ihminen on syntynyt tiettyyn perheeseen tietyssä kulttuurissa tietyllä ihmiskunnan historian hetkellä. Menneisyydestä tulee kuolemaan-olemisen kautta osa Daseinia. Daseinin mielivaltaisuuden tietoisuus ja tunnustaminen on luonteeltaan heitetyn olotilan luonne nykyhetkessä kaikkine siihen liittyvine turhautumisineen, kärsimyksineen ja vaatimuksineen, joita ihminen ei voi valita, kuten sosiaaliset sopimukset tai sukulaisuus- ja velvollisuussiteet. Jo itse ihmisen olemassaolo on heitetyn olotilan ilmentymä. Ajatus menneisyydestä matriisina, jota ei ole valittu, mutta joka ei kuitenkaan ole täysin sitova tai deterministinen, johtaa Geworfenheitin käsitteeseen – eräänlaiseen vieraantumiseen, jota vastaan ihmiset kamppailevat, ja joka jättää paradoksaalin aukon vapaudelle:
Hankkeen heittäjä heitetään omaan heittoonsa. Kuinka voimme selittää tämän vapauden? Emme voi. Se on yksinkertaisesti tosiasia, ei aiheutettu tai perusteltu, vaan kaiken syy-yhteyden ja perustelun ehto.
William J. Richardsonin mukaan Geworfenheit "on ymmärrettävä puhtaasti ontologisessa mielessä haluna symboloida ihmisen rajallisuuden asiallista luonnetta". Siksi "heitetty" on paras englanninkielinen sana Geworfenheitille. Richardson: "[Muut] houkuttelevat käännökset, kuten 'hylkääminen' ja 'masennus' jne. ovat vaarallisia, koska ne ovat liian täynnä ontisia, antropologisia konnotaatioita. Pidämme 'heitettynä'-sanan lähimpänä alkuperäistä ja kenties vähiten harhaanjohtavana."
Pääteoksessaan Toivon periaate (1954–1959) antiheideggerilainen kirjailija Ernst Bloch on verrannut maailmaan heitetyn aseman koiran elämään: toivo "ei siedä koiran elämää, joka tuntee itsensä vain passiivisesti heitetyksi siihen, mikä on, jota ei nähdä läpi, jota ei edes kurjasti tunnisteta."
Sokrates – "Tiedän etten tiedä" - Buddhalaisuudessa "minä" on illuusio – ei pysyvä, erillinen olento
