Bolševikkien vastainen upseeri – Georg Elfvengren

 

Georg Elfvengren ennen vuotta 1919 WIKIMEDIA

Georg Elfvengren (1889–1927) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti ja rajaseudun sotilaallinen vaikuttaja, joka palveli Venäjän armeijassa, osallistui Suomen sisällissotaan ja johti Pohjois‑Inkerin rykmenttiä. Häntunsi myötätuntoa Venäjän valkoiselle liikkeelle ja taisteli suomalaisia ​​ja venäläisiä punakaarteja vastaan. Elfvengren nousi tunnetuksi rohkeista operaatioistaan ja kiistanalaisesta poliittisesta toiminnastaan. 1920‑luvulla hän liittyi neuvostovastaisiin verkostoihin Euroopassa. 

Tausta

Georg Elfvengren syntyi 1889 Sortavalassa. Hänen isänsä Uno‑Eugen Elfvengren oli Venäjän armeijan suomalainen eversti, joka palveli Porissa ja Turussa 1903–1908. Georg opiskeli merikadettikoulussa ja Aleksanterin kadettikoulussa 1900–1906, mutta heikko venäjän taito vaikeutti opintoja. Elokuussa 1908 hän pääsi Nikolain ratsuväenkouluun ja valmistui elokuussa 1911. Vuosina 1911–1913 hän palveli kornettina henkikaartin kyrassieerirykmentissä Hatsinassa Pietarin lähellä.

Ensimmäinen maailmansota

Elfvengren taisteli maailmansodassa tiedustelutehtävissä vihollisen selustassa ja sai Pyhän Yrjön ritarikunnan 4. luokan ristin. Haavoituttuaan hänet siirrettiin Tsarskoje Selon sairaalaan. Rasputinin murhan jälkeen hän joutui tutkintavankeuteen tuttavuuksiensa vuoksi ja häntä epäiltiin osallisuudesta keisarinnan murhasuunnitelmiin. Hän vapautui maaliskuussa 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen. Sodan ja vallankumouksen vuodet tekivät hänestä poliittisesti aktiivisen upseerin.

Bolševikkien vastainen toiminta 1917–1918

Vuoden 1917 aikana Elfvengrenistä tuli Yrjön ristin ritarien liiton varapuheenjohtaja, jonka tavoitteena oli vastustaa bolševikkeja ja pitää Venäjä sodassa liittolaisten rinnalla. Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän osallistui tammikuussa 1918 Leniniä vastaan tehtyyn terrori‑iskuun. Tammi–helmikuussa 1918 hän johti Krimin tataareja neuvostovaltaa vastaan. Hänen poliittinen ja sotilaallinen toimintansa laajeni nopeasti, ja hänestä tuli tunnettu bolševikkien vastustaja.

Suomen sisällissota

Elfvengren palasi Suomeen ja liittyi 12. helmikuussa 1918 Mannerheimin joukkoihin. Maaliskuussa hän komensi Karjalan 1. rykmenttiä Raudun taisteluissa, joissa tuhansia punaisia ja venäläisiä saarrettiin. Hän katkaisi rautatieyhteyden Pietariin ja johti operaatioita, joissa satoja kaatui ja satoja jäi vangiksi. Huhtikuussa 1918 hän valtasi Terijoen ja toimi lyhyesti rajakomendanttina, kunnes hänet korvattiin toukokuussa. Hän asettui Viipuriin ja avioitui helmikuussa 1919 Natalja Kukol‑Jasnopolskin kanssa.

Pohjois‑Inkerin rykmentin komentajana

Kesäkuussa 1919 Pohjois‑Inkerin väliaikainen toimikunta pyysi Elfvengreniä rykmentin komentajaksi, ja hän otti tehtävän vastaan. Rykmentissä oli tuolloin noin 580 miestä ja se hallitsi Kirjasalon aluetta. Heinäkuussa 1919 joukot valtasivat rajavyöhykkeen, mutta joutuivat pian perääntymään tappioiden vuoksi. Elfvengrenin johtajuus teki hänestä nopeasti keskeisen hahmon Pohjois‑Inkerin sotilaallisessa toiminnassa.

Hyökkäykset syksyllä 1919

Lokakuussa 1919 Elfvengren johti 1 700 miehen hyökkäystä yhteistyössä Nikolai Judenitšin kanssa. Rykmentti valtasi Kuivaisin aseman, Lempaalan ja Miikkulaisen Laatokan rannalla. Neuvostojoukkojen vastahyökkäys pakotti kuitenkin vetäytymään Kirjasaloon, mutta Raasulin asema jäi rykmentin haltuun. Tämän jälkeen Elfvengren valittiin Pohjois‑Inkerin väliaikaisen toimikunnan puheenjohtajaksi ja hän alkoi rakentaa hallinnollisia rakenteita.

Hallinnollinen työ ja järjestelyt

Elfvengrenin johdolla vahvistettiin suhteita Luoteis‑Venäjän armeijaan. Kirjasaloon perustettiin sotasairaala ja oma sanomalehti, Kirjasalon Sanomat. Hänen tavoitteensa oli luoda toimiva hallinto ja parantaa rykmentin toimintakykyä. Helmikuussa 1920 Suomen painostus pakotti hänet eroamaan puheenjohtajuudesta. Eron jälkeen hän siirtyi yhteistyöhön Pjotr Wrangelin ja Boris Savinkovin kanssa ja jatkoi aktiivista bolševikkien vastaista toimintaa.

Vastavallankumouksellinen toiminta 1920–1927

Kesäkuussa 1921 Elfvengren perusti Varsovassa Savinkovin kanssa Isänmaan ja Vapauden Suojelun Kansalaisliiton, joka pyrki kaatamaan neuvostovallan. Hän johti salaisia operaatioita Luoteis‑Venäjällä, Suomessa ja Baltiassa. Vuonna 1922 järjestö yritti murhata Georgi Tšitšerinin, ja Elfvengrenin väitettiin liittyneen myös Vorovskin salamurhaan 1923. Hän erosi liitosta samana vuonna ja toimi Helsingissä liikemiehenä. Vuonna 1925 hän matkusti salaa Neuvosto‑Venäjälle, jäi kiinni ja teloitettiin Moskovassa kesäkuussa 1927 yhdessä 19 muun vastavallankumouksellisesta toiminnasta syytetyn kanssa.

Teksilähteet

Heimosotien historia — Ilmari Turja

Käsittelee heimosotien keskeisiä toimijoita, mukaan lukien Elfvengrenin roolin Inkerissä ja rajaseudun operaatioissa.

Valkoisen Suomen kenraalit — Jukka Tarkka

Esittelee Suomen sisällissodan ja heimosotien johtajia, Elfvengren mukaan lukien, ja analysoi heidän poliittisia verkostojaan.

Inkerin kansan historia — Arvo Survo

Laaja katsaus Inkerin alueen vaiheisiin, jossa Elfvengrenin toiminta Pohjois‑Inkerissä on merkittävä osa kokonaisuutta.

The White Armies of Russia — George Stewart

Englanninkielinen teos Venäjän sisällissodan valkoisista armeijoista, joiden kanssa Elfvengren teki yhteistyötä 1919–1921.

Savinkov – vallankumouksen varjossa — J. H. Siro

Kuvaa Boris Savinkovin verkostoja, joihin Elfvengren kuului, ja avaa hänen neuvostovastaisen toiminnan laajuutta Euroopassa.