Traagisen ylevä suuruus
Traagiseen liittyy usein ylevää suuruutta ja sen vetovoimaa on selitetty eri tavoin. Jokainen tulkinta paljastaa eri puolen siitä, miksi ihminen kokee tuhon, kärsimyksen ja kohtalon voiman samalla sekä pelottavana että kiehtovana.
Vahingoniloteoria selittää traagisen viehätyksen sillä, että ihminen tuntee mielihyvää nähdessään tuhoa ja kärsimystä turvallisen etäisyyden päästä. Lucretius ja Edmund Burke korostivat, että tragedia voi vahvistaa katsojan omaa hyvinvoinnin tunnetta. George Santayanan mukaan se voi tuottaa jopa atavistista nautintoa toisten tuskan kustannuksella.
Oikeudenmukaisuus- eli syyllisyysteoria etsii traagisista sankareista syyllisyyttä tai rikosta, joka oikeuttaa heidän kohtalonsa. G. G. Gervinus näki kärsimyksen rangaistuksena, kun taas Hegel syvensi ajatusta: yksilön oikeutettu pyrkimys voi olla ristiriidassa toisten pyrkimysten kanssa – perhe vs. yhteiskunta, yksilö vs. valtio – ja sisältää jo itsessään tuomion siemenen.
Esteettisen suhtautumisen teoria (Yrjö Hirn, Eino Krohn) korostaa ihmisen kykyä irtautua konkreettisista elämän tilanteista ja nähdä tragedia omana esteettisenä alueenaan. Traaginen saa arvonsa siitä, että se koetaan taiteena, ei todellisena uhkana.
Kuva: George Santayana (1863 – 1952), filosofi, esseisti, novellisti ja runoilija. Hän oli koko elämänsä Espanjan kansalainen, mutta opiskeli Yhdysvalloissa, kirjoitti englanniksi ja luetaan usein amerikkalaisiin oppineisiin. WIKIMEDIA
Tekstilähde Kirjallisuudentutkimus: traaginen – Tieteen termipankki
