Snellmanin herätys

 

Snellmanin herätys tarkoittaa yleensä sitä kansallista ja henkistä heräämistä, jota Johan Vilhelm Snellman (1806–1881) edisti Suomessa 1800-luvulla.

Snellman oli 1800-luvun merkittävimpiä suomalaisia ajattelijoita ja kansallisen heräämisen johtohahmoja. Hän uskoi, että suomalaiset voisivat menestyä vain tunnistamalla itsensä omaksi kansakunnakseen. Snellmanin mielestä kansalla tuli olla oma kieli, kulttuuri ja sivistys, joiden varaan rakennettaisiin vahva yhteiskunta. Tuohon aikaan Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, ja ruotsin kieli hallitsi hallintoa sekä sivistyneistön elämää. Snellman halusi muuttaa tilanteen ja nostaa suomalaisuuden arvostettuun asemaan.

Snellmanin herätys alkoi voimistua erityisesti 1840-luvulla, jolloin hän julkaisi kirjoituksiaan ja osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän korosti koulutuksen ja sivistyksen merkitystä sekä vaati suomen kielen aseman vahvistamista. Snellman vaikutti merkittävästi fennomaniaan, joka pyrki tekemään suomesta hallinnon, koulutuksen ja kulttuurin kielen. Hänen ajatuksensa innostivat monia suomalaisia työskentelemään kansakunnan kehittämiseksi ja vahvistivat uskoa Suomen omaan tulevaisuuteen.

Herätyksen tärkeä virstanpylväs saavutettiin vuonna 1863, kun keisari Aleksanteri II antoi kieliasetuksen, joka paransi suomen kielen asemaa merkittävästi. Snellmanin työn vaikutukset näkyivät pitkälle tulevaisuuteen. Kansallinen tietoisuus vahvistui, suomalainen kulttuuri kukoisti ja yhä useammat kokivat kuuluvansa yhteiseen kansakuntaan. Siksi Snellmanin herätystä pidetään tärkeänä vaiheena Suomen tiellä kohti itsenäisyyttä, joka lopulta saavutettiin vuonna 1917.

Tekstilähteet

Laitinen, Kai (toim.): J. V. Snellman ja suomalainen kansallisuusaatteemme (1981).

Klinge, Matti: Suomen sinivalkoiset värit. Kansallisten ja muiden symbolien vaiheita ja merkityksiä (1981).

Jussila, Osmo: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917 (2004).

Tommila, Päiviö (toim.): Suomen kulttuurihistoria 2. Autonomian aika (2003).