Sijoittava samastuminen - Projektiivinen identifikaatio
Hinshelwood, R. D.: A Dictionary of Kleinian Thought, 1991
Projektiivinen identifikaatio (sijoittava samastuminen) on psykoanalyysin tarkastelema defenssimekanismi. Käsitteen esitti Melanie Klein vuonna 1946. Projektiivisessa identifikaatiossa yksilön tiedostumaton projektio ohjaa häntä käyttäytymään niin että projektion kohde alkaa kokea projisoituja tunteita tai yllykkeitä. Projektion eli sijoittamisen kohteena on yleensä epämieluisa yllyke tai käsitys (esimerkiksi homoseksuaalinen yllyke), jota asianosainen ei voi hyväksyä.
Projektiivinen identifikaatio eroaa projektiosta siten, että projektiivinen identifikaatio saattaa muodostaa itsensä toteuttavan ennusteen. Yksilö kuvittelee jostakusta toisesta jotakin, mikä ei pidä paikkaansa, ja alkaa käyttäytyä niin että toinen muuttaa käytöstään ja kuvitelma osoittautuu todeksi. Esimerkiksi paranoidinen skitsofreenikko voi alkaa kuvitella, että poliisit vainoavat häntä; hän alkaa pelätä poliiseja ja käyttäytyä hermostuneesti näiden läheisyydessä, ja poliisit alkavat suhtautua häneen epäluuloisesti ja alkavat tarkkailla ja seurata hänen toimintaansa. Projektiivinen identifikaatio oikeuttaa projektion tekemällä siitä totta.
;_correspondence,_Wellcome_L0018518.jpg)
Melanie Klein.
Melanie Klein (1882 – 1960 Lontoo) oli itävaltalainen psykoanalyytikko, jonka työllä oli suuri vaikutus nykyajan lapsipsykologiaan. Hän oli yksi leikkiterapian ja objektisuhdeteorian merkittävimmistä kehittäjistä.
Isossa-Britanniassa Kleinin näkemykset joutuivat ristiriitaan mannermaisten analyytikkojen, kuten Sigmund Freudin ja Anna Freudin, kanssa, ja 1940-luvulla käytyjen kiistojen jälkeen brittiläinen psykoanalyysi jakaantui kolmeen pääsuuntaukseen: kleinilaisiin, Anna Freudin seuraajiin ja riippumattomiin analyytikkoihin.
Tekstilähteet:
